Hampurilaisketju Rollsin ensimmäinen liikkuva ravintola avaa ovensa 5.6., kun Rollsin uutuuttaan hohtava ruokavaunu parkkeerataan asiakkaiden luo Porvooseen osoitteeseen Hallitie 3, K-Market Haikkoon viereen. Ensimmäinen Rolls on Wheels -konseptin vaunu Porvoossa aloittaa kiinteällä paikalla tänä kesänä. Kokenut Rolls-konkari ja paikallinen yrittäjä Tommy Koivuluoma aloittaa pyörittämään konseptin ensimmäistä liikkuvaa ravintolaa yhdessä vaimonsa kanssa.

­− Palautteen perusteella Porvooseen on kaivattu Rollsia. On mahtavaa että saamme viimein Suomen parhaan ja ennen kaikkia Reiluimman Hampurilaispaikan Porvoosen. Emme kuitenkaan aio jäädä paikoilleen makaamaan, vaan menemme sinne, minne meidät tilataan, kertoo Koivuluoma.

Rolls-tuotemerkin omistaja on Jokes Family Oy. Yrityksen toimitusjohtaja Arto Virtakari kertoo, että tavoitteena ei ole olla liikkeellä vain yhdellä liikkuvalla ravintolalla, vaan tulevaisuudessa tavoite on, että Rolls on Wheels -yrittäjiä on useita ympäri Suomen.

− Liikkuva ravintola mahdollistaa meille sen, että voimme viedä ravintolan sinne, missä sitä tarvitaan. Pääsemme näin mukaan myös festareille, kesätapahtumiin ja muihin kauppatapahtumiin. Tarkoituksena on palvella myös yrityksiä ja yksityisiä juhlien- ja tapahtumien järjestäjiä. Asiakas voi tilata kauttamme sekä ruoan että musiikin, sillä meillä on oma ammattimuusikoista koostuva Rock’n’Rolls Band. Eli tuomme juhlatunnelman tullessamme, Virtakari kuvailee.

− Idea on ollut mielessämme pitkään, mutta poikkeuksellinen kevät antoi potkua innovointiin. Tällainen konsepti antaa mahdollisuuden järjestää juhlat, vaikka puistossa tai patiolla, turvallisesti siis.

Rolls on Wheels avaa ovensa perjantaina 5.6. klo 11.00 Porvoossa osoitteessa Hallitie 3.