Kun astuu sisälle Laihian Rollsiin, ilmassa leijailee hyvän ruuan tuoksun lisäksi myös aimo annos iloisuutta. Tiskin takana ei kukaan murjota, vaan jokainen asiakas otetaan vastaan ystävällisesti. Vaikka kyseessä onkin ketjuravintola, on tämän ravintolan ilmapiirissä jotain ainutlaatuista.
– Täällä minä ja työntekijät olemme kaikki samalla tasolla, kukaan ei nouse toisen yläpuolelle. Se varmasti vaikuttaa ilmapiiriin ja asiakkaatkin aistivat sen, toteaa yrittäjä Merja Nevala.
30-vuotias Nevala ei nuoresta iästä huolimattaan ole yrittäjänä mikään vasta-alkaja. Hän osti ensimmäisen ravintolansa jo vuosia sitten.
– Työskentelin Tervajoen Nesteen Kotipizza-Rollsissa jo teini-ikäisenä. Oikeastaan jo silloin päätin, että haluan itsekin ryhtyä joku päivä yrittäjäksi. Se työ vaan oli niin kivaa, että se vei mukanaan.
Kun tuttu Kotipizza-ravintola Ilmajoella tuli seitsemän vuotta sitten myyntiin, päätti Nevala tehdä unelmastaan totta. Nuori nainen jätti elintarvikealan opintonsa kesken ja heittäytyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
– Olen aina innostunut helposti uusista asioista ja tehnyt suuretkin päätökset sydämellä, hän toteaa itsevarmasti.
Veli tasapainottaa ja jakaa vastuuta
Pari vuotta sitten Nevala kuuli Laihian Kotipizza-Rollsin liiketoiminnan olevan myynnissä. Tyypilliseen tapaansa hän ei jäänyt vitkuttelemaan, vaan ilmoitti asiasta välittömästi pikkuveljelleen Juha Kukkuraiselle. Sisarukset päättivät ryhtyä pyörittämään uutta yritystä yhdessä.
– Juhalla on ollut oma Kotipizza-ravintola Kurikassa useiden vuosien ajan, joten tiesin, että yhteistyömme toimisi hyvin. Olemme kaksi hyvin erilaista luonnetta, jotka tasapainottavat toisiaan. Juha on niin paljon rauhallisempi kuin minä, Nevala toteaa.
Tällä hetkellä molemmat sisarukset pyörittävät edelleen omia ravintoloitaan kahdella eri paikkakunnalla, mutta jakavat vastuun Laihian Kotipizza-Rollsissa. Laihialla sisaruksilla on apunaan myös ravintolapäällikkö, joka ottaa vastuuta rekrytoinneista ja muista käytännön asioista.
Nevalalla on kahden yrityksen lisäksi myös kaksi alle kouluikäistä lasta. Hän ei siis ehdi ahkeran työnteon ja perhe-elämän lisäksi juurikaan miettimään, mitä harrastaisi. Se, että veli on apuna Laihialla, mahdollistaa kuitenkin sen, että Nevala uskaltaa esimerkiksi silloin tällöin perheineen matkustaa ulkomaille asti.
Yrittäminen on sydämen asia
– Minusta on huikean mukavaa työskennellä yrittäjänä juuri Rollsissa. On vahva tunne siitä, että asiat menevät eteenpäin ja asiakkaita kuunnellaan. Esimerkiksi vastuullisuuteen panostetaan todella, joten on helppoa allekirjoittaa brändin arvot ja tehdä asiat täysin konseptin mukaisesti, Nevala vahvistaa.
Kysymykseen siitä, miten Nevalasta on tullut niin yrittäjähenkinen, hän ei osaa vastata. Kenties vanhempien maatilalla on ollut vaikutusta siihen.
– Olen pienestä pitäen tottunut siihen, että työtä riittää!
Vaikka nuorella yrittäjällä onkin monta rautaa tulessa, hän ei kuitenkaan ihan vielä ole perustamassa uutta ravintolaa.
– Olen kyllä leikitellyt ajatuksella, Nevala naurahtaa.