Santtu Saarinen on toisen polven yrittäjä ja vetänyt itse Forssan Shell-asemaa vuodesta 2003 lähtien. Rolls on ollut mukana toiminnassa jo 90-luvulta.

Kaupunkihuoltoaseman kanta-asiakkaat koostuvat rakennusmiehistä ja asentajista, jotka käyvät aamukahvilla ja piipahtavat päivän mittaan toisenkin kerran. Rollsin tullessa mukaan kuvaan näkyi se selkeästi asiakaskunnassa, ruokailemaan tulee myös perheitä.

Rolls on reilumpi

Rollsin tahtotilana on olla reilu, niin asiakkailleen kuin yrittäjilleenkin. Saarinen kokee sen myös toteutuvan. Yrittäjän näkökulmasta reiluutta on esimerkiksi se, että franchising-sopimus on toistaiseksi voimassa oleva.

– Kun sopimus on molemmin puolin joustava, tarkoittaa se, että onnistuminen ja menestyminen ovat molempien osapuolten intresseissä, toteaa Saarinen. – Yhteistä hyväähän tässä tavoitellaan.

Saarinen pitää Rollsin konseptin hinta-laatusuhdetta hyvänä. – Rolls ei velvoita yrittäjää liian suuriin investointeihin, ja ketjumaksutkin ovat kohtuullisella tasolla.

Tyytyväiset asiakkaat ja hyvät työntekijät kruunaavat yrittäjän päivän

Santtu Saarinen painottaa osaavan henkilökunnan merkitystä. Palautetta antavat tyytyväiset asiakkaat pelastavat yrittäjän päivän. Asiakkaat, jotka lähtiessään tulevat kertomaan, että teillä on hyvä tuote!