Lempäälän Mantunkulma sai noin kuukausi sitten uudet yrittäjät, kun Oktai Aro otti isänsä kanssa huoltoaseman ja sen yhteydessä toimivan Rollsin liiketoiminnan haltuunsa. Perheyrityksessä toimitusjohtajan roolin ottanut Aro suhtautuu innolla uuteen elämänvaiheeseen.
– Ehdin työskennellä kymmenisen vuotta kodinkonealalla pääkaupunkiseudulla, joista viimeiset pari vuotta vierähti pääkaupunkiseudulla, mutta tämän peliliikkeen ansiosta pääsin palaamaan takaisin kotikonnuilleni Pirkanmaalle, tuore yrittäjä iloitsee.
Kauppiaan lisäksi toimipisteessä työskentelee tällä hetkellä kuusi työntekijää, ja Aro luottaa heidän osaamiseensa täysin.
– Kaikki on siis ennallaan ja laatu pysyy kauppiaan vaihdosta huolimatta.
Pikkuhiljaa uudet yrittäjät aikovat palkata lisää henkilökuntaa, jotta aukioloaikoja päästään laajentamaan. Suunnitteilla on myös tehdä pientä pintaremonttia.
Aro on jo tunnistanut myös joitakin hänelle kodinkonealalta tuttuja käytäntöjä, joita hän aikoo tuoda osaksi oman yrityksensä arkea.
– Suuressa yrityksessä opin, että joitakin asioita on pakko delegoida ja että jokaiselle voi antaa vastuuta. Ehdottomasti aion antaa henkilökunnalle enemmän vastuuta jatkossa. Kodinkonealalta tuttuun varastonhallintaan tullaan myös panostamaan, Aro visioi.
Uusi yrittäjä on pistänyt jo merkille, että Lempäälässäkin maistuvat samat suosikit kuin muissakin Rollseissa.
– Pekonia menee, Mamaa ja Papaa tilataan myös paljon. Tärkeintä kuitenkin on Rollsin kotimaisuus, se on valttikortti, jota itsekin arvostan, tyytyväinen yrittäjä toteaa.