Vantaan Tikkurilaan avattiin uusi Rolls syyskuun puolessa välissä. Kaksi vuotta sitten Teboil-liikenneaseman haltuun ottaneet yrittäjät Risto Ylikärppä ja Jani Valli päättivät laajentaa ruokatarjontaa Rollsiin ja sen kotimaisiin hampurilaisiin.

– Ihan mukavasti on tullut lisää toimintaa iltoihin ja viikonloppuihin, kuvailee yrittäjä Risto Ylikärppä Rollsin saamaa vastaanottoa. Myös päivällä ja lounasaikaan burgerit tekevät kauppansa.

Liikenneasemalla toimii Rollsin lisäksi myös lounasbuffet sekä Teboilin oma ruokakonsepti. Keittiöstä vastaavat ammattilaiskokit, jotka omaksuivat Rollsin herkkujen valmistuksen parissa päivässä.

Eniten vantaalaisille on ovat maistuneet Kingi kahdella pihvillä, Mama sekä perus tuplajuusto. Asiakaskunnassa on myös tapahtunut selvä muutos:

– Kyllä meillä nyt käy enemmän nuorta porukkaa sekä perheitä, Ylikärppä kertoo.

Vaikka kotiinkuljetusmahdollisuus myös löytyy, aterioita myydään huomattavasti enemmän paikan päällä nautittaviksi. Siihen 50-asiakaspaikkainen liikenneasema tarjoaa mainiot puitteet.

Yhteistyö Rollsin kanssa on uuden yrittäjän mukaan sujunut helposti, onhan kyseessä pieni ja ihmisläheinen organisaatio.

– Itse yrittäjänä olen lisäksi ylpeä siitä, että Rollsissa kaikki on aina tuoretta. Emme valmista hampurilaisia lämpökaappeihin odottamaan, vaan teemme jokaisen aterian tilauksesta “juuri sinulle”, Ylikärppä toteaa.

Rolls Vantaa Teboil Tikkurila palvelee osoitteessa Läntinen Valkoisenlähteentie 58, 01300 Vantaa.