Oulun Kaukovainion Rolls sai huhtikuun alussa uuden vetäjän, Mika Steniuksen, joka otti haltuunsa koko Teboil-liikenneaseman edellisten yrittäjien jäädessä eläkkeelle. Ensimmäinen kuukausi on sujunut työntäyteisesti, konseptiin perehtyen:

– Olen tehnyt pitkää päivää tässä kassalla, Stenius toteaa hymyillen.

Kassahommat ovat Steniukselle tuttuja, sillä hän on aiemmin työskennellyt muun muassa K-kauppiaana. Myös myynnin parista on miehelle kertynyt kymmenien vuosien kokemus. Kun Helsingissä ja Tampereella vietettyjen vuosien jälkeen kotiseuduilta tarjoutui mahdollisuus, päätyi Stenius liikenneaseman yrittäjäksi.

– Rolls oli minulle jo ennestään tuttu, koska olemme perheen kanssa vuosien ajan matkustaneet Ouluun Tampereelta tai Helsingistä, ja matkalla on aina pysähdytty Rollsiin herkuttelemaan.

Kaukovainio on suosittu lounaspaikka läheisen oppilaitoksen oppilaiden ja työmiesten keskuudessa:

– Vaikuttaa siltä, että nuorisolle maistuvat hampurilaiset paremmin kuin kouluruoka, Stenius hymähtää.

Yrittäjä itse toivoisi näkevänsä asiakaskunnassa enemmän perheitä:

– On aina niin hienoa nähdä perheitä viettämässä aikaa yhdessä hyvästä ruuasta nauttien.

Rollsissa on noin 46 asiakaspaikkaa ja kesällä annoksia pääsee nauttimaan aurinkoisella terassilla. Kotiin aterioita kuljettaa Foodora.

Uudella yrittäjällä ei ole aikomusta pistää kaikkea uusiksi, mutta pieniä muutoksia on tulossa:

– Ainakin somenäkyvyyttä on tarkoitus parantaa ja lähteä mukaan erilaisiin kampanjoihin. Nyt ollaan vasta niin alussa, että aion kunnolla perehtyä ja perehdyttää henkilökunnan ja ennen kaikkea varmistaa, että laatu pysyy ennallaan, Stenius kertoo.

Oulun Teboil Kaukovainion Rolls palvelee osoitteessa Kultatie 1, 90250 Oulu